Aurinko polttaa..

Aurinko jätti jälkensä kasvoilleni vaikka käytin hattua. Poski, ylähuuli ja korva olivat kovilla.

Oikea nivunen ja johtopäätös.

Eilen pääsin lähtemään saarelta n. Kl. 18:30. Tai itseasiassa saaren emäntä tuli sanomaan, että herran on aika lähteä. Nyökkäsin. En alkanut väittelemään. Pariskunta supisivat keskenään jotakin. Mies oli vaikeana, mutta ystävällinen minua kohtaan. Olimme juuri keskustelleet pitkään kaikenlaista. Mies oli 100 lehmäisen lihakarjatilan isäntä ja saari oli hänen sukunsa perintöä. Tuulen suunta oli nyt muuttunut. Se ei ollut enää pohjoisesta/luoteesta vaan koillistuulta, mikä oli huomattavasti parempi tilanteeni kannalta. Onhan Suomen manner hieman lähempänä, kuin Ruotsin manner. Isäntä sanoi seuraavansa jälkeeni että pääsisin selällä olevan toisen saaren suojaan. Kiitin, Jätin hyvästit ja toivotin hyvää kesää ehdottaen että kokeilkaa joskus melomista. Hän sanoi juu, mutta hieman rauhallisempana päivänä. Hymyilimme. 

Aallokkoa oli siltikin vielä aivan riittävästi. Melotessani seuraavan saaren luokse aallot kasvoivat ja kajakki veivasi milloin oikealle ja milloin vasemmalle. Lisäksi kivet ennen tuota saarta tekivät oman mausteensa. Kiviä riittää ja on riittänyt matkallani. Kiviin ei viitsisi osua evä alhaalla. Evä kuitenkin vakauttaa menoa ja auttaa pitämään suunnan melotessa varsinkin kun kajakkini oli täydessä lastissa. Olin toissapäivänä saanut Katjalta vesitäydennyksen. Kaikki vesileilit olivat taas käytössä. Kajakki oli taas raskaampi käsitellä ja ui syvällä. Teki kipeetä oikealle nivuselle käsitellä kajakkia. Viime syksynä alkanut luupiikki vasemmassa jalassani oli sen sijaan parantunut. Luupiikki parantuu venyttelemällä kantapäätä ja melominenhan juurikin venyttää sitä, kun pidät jalkasi tukitapilla on kantapää jatkuvassa venytysasennossa. Mutta talven mittaan linkuttelu kipeällä kantapäällä aiheutti ajan mittaan toisen vaivan, se kipeä oikea nivunen. Tämä on ollut lähtötilanne. Kevään koemelonnoissa nivunen ei haitannut lenkkejä, ei tietenkään kun Meloin lenkit kevyellä kajakilla ja hyvässä Sipoon saariston suojassa.

Nyt meloin tuon saaren ohitse ja huomasin kartalta suntin, joenomainen väylä. Otin kompassisuunnan kohti paikkaa, jossa suntin suun pitäisi olla. Hieman joutui poikittaisessa aallokossamelomaan, ja etsiskelemään oikeaa kohtaa. Suntissa oli joutsenen poikaset vasemmalla, joten Meloin oikeaa reunaa (iPad muuttaa isoksi kirjaimiksi nuo meloa sanat). Vesi oli matalaa, nostin evän ylös. Sitten juutuin hiekkapohjaan. Ja tässäkö ne veneetkin kulkevat? Ajattelin. Peruutus ja keskemmälle ja taas juutuin. Ei auttanut ko mennä ihan vasemmalle suntin reunaan ja siellähän se venesyväys oli ajaen samalla kolmea joutsenen poikasta takaa. Virta työnsiminua eteenpäin. Kuulin kuinka niiden emo kutsui poikasia.  Yksi palaisikin emonsa luokse, mutta yksi ui eteenpäin ja kolmas yritti heinikon suojaan, mutta ei päässyt sillä heinikko oli tiheää. Se oli tupakkatauon paikka. Odotin, että poikaset pääsevät uimaan alta pois kun suntti loppui ja väylä leveni lahdeksi.

Lahden jälkeen aukeni taas aava. Oli ihan pientä myötätuulta rannan suojassa. Mukavaa menoa. Tämmöistä kun saisi meloa koko matkan, mutta... Tätä selkää olisi melottava noin puolitoista tuntia. Aallot kasvoivat. Suunta suoraan 180 eli etelään kohden. Kolme saarta suojaisi menoani, joitakin luotojakin ja kiviä pitkin matkalla, missä röykkiöittäin ja missä yksikseen näkyi kolmio, neliö tai pyöreä kivi. Kun saarten suoja loppui ja olin pitemmällä selällä, aallot kasvoivat. Se koillistuuli, samalla mainingit tulivat luoteesta. Vänkä tunne. Toinen heijaa toiseen suuntaan, toinen toiseen. Sitten lähestyin niemenkärkeä, aallot kasvoivat ja niemen kärjessä olevat kivetkin näkyivät paremmin. Päätin kiertää ne. Vedenalaisia kareja näkyi paljon, madaltuva vesi kohotti taas laineita. Niemen taakse kun pääsen, olen suojassa, ajattelin. Jaksa nyt vielä Teme vartti. Nivunen, koita kestää. Sain väistettyä kivet. Nostin lähellä niemeä evän ylös ja annoin mennä. Sitten näin kiven suoraan edessäni. Oikea lapa alas, koitin kääntää ja meloa alta pois. Hiuksen hienosti ohitse. Ihme, se kääntyi! Niemen jälkeen sain rauhoittua. Matkaa Öskatanin kalasatamaan Närpiöön olisi vielä vartin melonta. Koita vielä jaksaa. 

Rannikkoa olen nähnyt noin 575 kilometriä. Vapaassa Suomen maassa se on ollut mahtavaa. Vesi on puhdasta ja ilma raikasta. Ihmiset mitä ystävällisimpiä, paitsi yksi, ja rannikolla paljon mökkejä, saunoja ja satamia, joihin käydä yöksi. Eilenkin olisi ollut mahdollisuus saunoa Närpiön vanhalla luotsiasemalla, mutta sinne en uskaltanut mennä kelin vuoksi. Saaren rouvakiukkusen  isäntä kertoi, että kesälauantaisin siellä olisi sauna lämmin.

Nyt rannikon saariston suoja loppuisi. Seuraava saaristo olisi Uuden Kaupungin tienoilla. Olen tehnyt päätöksen jättää retkeni tällä kertaa tähän. Jatkaisin rannikkoa vielä joku päivä, mutta nyt en uskalla mitenkään ottaa riskiä jatkaa matkaa kipeän nivuseni takia. Jos säät ovat tällaisia, en halua ajatella tilannetta olla yksin jossain hemmetin selällä ja mitään et voisi tehdä. Unelmani nähdä Suomen kaunista rannikkoa on täyttynyt. Vaikka en saakaan sinivalkoista nauhaa, olen todistanut ja nähnyt että Suomi ja Suomen rannikko on kaunis ja muisto minulle aina sinivalkoinen.

Niille tiedoksi, jotka olen tavannut tämän retkeni aikana. Todistitte ei-yksinäiselle, mutta yksinmelovalle, että Suomesta ja Suomen rannikolta vesien ääreltä löytyy mitä mahtavimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä. Halunne auttaa ja vilpittömyytenne tekivät suuren ja lähtemättömän vaikutuksen sydämeeni. Juuri sellainen haluaisin itsekin olevani - Tekeväni niin, kuin toivoisin itseäni kohdeltavan. Niinkuin se kymmenes käsky raamatussa. Elämä jatkuu, parempana, siitä kiitos Teille!

Pelko

Työkaverini kysyi kesäkuussa, kävikö minulla kertaakaan mielessä keskeyttää. Vastasin, etten luopunut toivosta. Mutta kyllä pelotti lähteä matkaan, ja kun pelotti, en lähtenyt. En myöskään lopettanut mutta  Lähellä oli. Kesäkuu oli hyvin kylmä. Siskoni kyllä oli hyvä motivoimaan kun kannusti lähtemään matkaan vaahtopäiden sekaan. Kauhean lämmin ei ole heinäkuukaan ollakseen normiheinäkuu Suomessa. Sen tuntee vilukissa nahoissaan. 

Nyt kyllä suoraan sanoen ketuttaa. Näen meren vaahtopäisen, jossa aallot kulkevat nopeaan saaren ohitse, jossa olen. Mietin, olenko pelkuri. Lähtisikö joku toinen tuohon soppaan? Tuulee niin et hyvä kun pystyssä pysyy ilman että seisot tukevasti. Mikä on sinun kipurajasi? Onko minulla jokin lukko, joka estää lähtemästä? Kauhee masennus iski. Suoraan sanoen tekee mieli lyödä hanskat tiskiin - soittaa Ollille, nyt on Force majeure-tilanne. Tuu hakeen. 

Edelleen isot rispektit rannikon läpi melonneille. Olen lukenut monenlaisia tarinoita. Ensimmäinen tarina oli Sutisen kertomus Norjan ja Ruotsin rannikosta. Jaakko meloi jopa inkkarityyppisellä kanootilla. Huhhuh. Täällä sen tajuaa todellisuuden. Ei tämä mitään idyllistä jokimelontaa ole. Pekka meloi 30 päivässä, mikä on kova suoritus. Ennätys lienee 28 pv? Eräskin meloi rannikon kesänä, jolloin oli koleaa ja märkää. Sekin on aika hurja temppu. Tosin tämä ei tainnut olla yksin liikkeellä.

Matka tyssäsi Bolten-saarelle.

Pääsin lähtemään Blaknäsin rannasta ihmeen ajoissa. Olin kl. 10 vedessä. Aamutorkulta se on paljon. Olo oli alakuloinen, yksinäinen ja koitin vaan iloita, sillä aurinko paistoi heti aamusta. Tänään olisi lämpimämpi päivä, mutta tiesin kovan tuulen varoituksesta. Tuuliennuste lupasi sentään myötäistä. Pääsin tuulesta huolimatta etenemään pari tuntia pitkälti Närpiön saariston suojien ansiosta. Sain hyviä neuvoja paikallisilta, jotka olivat tulleet kolistelemaan telttani juureen kl8. Eivät tietenkään puhuneet sanaakaan Suomea. Sain kuitenkin kysyttyä reittivinkit parin suntin kautta. Matkalla alkoi pian tulla tosi lämmin. Nousin rantaan ja vaihdoin kuivapuvun anorakkiin ja verkkarit saivat vielä olla jalassa. Matka jatkui kunnes Sitten suoja loppui. Koin sellaista vauhtia etten ikinä ole päässyt kuin virtaavassa joessa. Kovin kauaa en viihtynyt tuulessa ja menossa maininkien vyörytessä kajakkini yli. Pääsin Buten-saaren suojiin ja rantauduin laiturin viereen. Ketään ei näkynyt paikalla kysyäkseni lupaa levähtää ja syödä.

Istuin laiturin lähistöllä kivellä katsellen tuulista merta joka puhisi 10ms ja puuskittain 13ms. Aurinkopaneelit levällään lataamassa akkuja, kahvit ja leivät varjon puolella. Veneitä kulki jonkun verran ohitse. Närpiön suunnasta tuli vene lujaa pärskien kohti. Mietin, "tuleekohan tuo tänne, vai meneekö ohi". Siinä istua nökötin, ja tänne se vene tulee, ajattelin. Pariskunta Busterilla. Menin tervehtimään. Ja taaskaan eivät puhuneet Suomea. Ei muuta ko ruottinkielellä esittää asiani. Olivat tietenkin ihmeissään että mikäs kummajainen tuo on tommoset varustukset päällä. En ollut riisunut vielä melonta-asuani, aukkopeite lanteilla ja liivit juomaletkuineen päälläni. Auringon polttamat kasvoni, aurinkohattu ja aurinkolasit tekivät varmaan säväyksen. Sain toki luvan jäädä ja myöhemmin isäntä tuli vielä  juttelemaan ja keskustelimme matkastani, hänen isänsä ostamasta saaresta, ja kuluneen kesän säästä, jonka toivoisi nyt  laantuvan iltaa kohden.

Vielä olisi jonkin verran suojaa Närpiön ja Kaskisen kohdalla. Muutamia saaria senkin jälkeen, mutta isoja selkiä on vielä jäljellä. Saarien luona voisi levähtää. Kun vaan pääsisi eteenpäin.

Joutsenia on paljon. Joutsenpariskunnat pyrkivät johdattamaan saapuvan uhan, melojan, uimalla muualle kuin missä poikaset nököttävät. Yksi tuli ihan eteenkin ja siitä lähti lentoon toisaalle. Laplaplap kuului siipien läiske. Kaikilla joutsenilla ei ole poikasia. Ne pariskunnat uivat vierekkäin tehden pintasukelluksia. Joutsen syö matalikon pohjasta kääntymällä hokkarit taivasta kohden ja kurottamalla pitkällä kaulallaan veden pohjaan. Huvittava näky. Joutsenet saattavat uida ja kulkea isoissa ryhmässäkin. Ne myös joskus kaitsevat toistenkin poikasia.

Blacknäs

Tauolla. Tuuli myötäistä 11ms ja puuskat 13ms. Vettä satoi ja ukkosti matkalla. Tämä keli saa riittää tältä päivältä. Nautin Katjan tuomista banaaneista. Blacknäsin satama muutaman sadan metrin päässä. Josko sieltä löytyisi teltalle paikka

Molpe-moikipää. Vaasa.

Uimarannalla Fiihamnsvikenissä on hotellipaviljonki sillan kupeessa Vaasalainen meloja, Katja, jonka tapasin 7 sillan melonnassa, oli vastassa. Hän oli hommannut mulle pizzaa, brandya,rahkaa, leipiä ja banaaneja. Lisäksi sain rasvaa auringon polttimiin kasvoihini ja vesitäydennystä. Hän oli myös järjestänyt uimarannan pukuhuoneen ja wc käyttööni. Nöyrin mielin samaan mennä tänään nukkumaan.  Aamulla voin käydä aamiaisella hotellin ravintelissa. Teimme diilin, että panen vahingon kiertämään - teen jollekin melojalle joskus vielä vastaavan palveluksen.

Huomiseksi on luvattu sadetta. Kohtuu tuulet. Not bad. Mutta Vaasan saaristo loppuu ja alkaa taas aavat maisemat. Kajakkia väännetään joka suuntaan. Ne mainingit ovat sellaisia.

Tänään oli hyvä keli. Aluksi vastatuuli hidasti menoa. Iltapäivällä muuttui myötäiseksi. Tyyntyi ja samalla nousi sakea sumu, jota hieman säikähdin. Olin keskellä selkää, mutta tuuli työnsi sumun edestäni pois, onneksi näin. Toivottavasti viikon päästä olen jo Uudessa Kaupungissa. Siellä odottaa taas saaristo ja serkku perheineen. Siellä pidän välipäivän. Nyt täytyy säästää virta iPadia varten. Hyvää yötä. Katjalle kiitos!

Jannen Saluunaan.

Ajatus piipahtaa Jannen saluunassa seuraavaksi. Sateinen päivä.