maanantai 23. helmikuuta 2015

Alkuajatuksia... 25.4. Lisätty: työpaikkalehden haastattelu

Jos mitataan kokemusvuosissa, niin minä olen varmaan nuorimpia sinivalkoyrittäjiä koskaan, vai pitäisikö käyttää sanoja; rannikkohaaveilijoita tai rannikkosuunnittelijoita koskaan. Olen yrittänyt olla hiljaa tästä, sillä kuvittelen herkästi leimautuvani aivan pähkähulluksi. Kuvittelen kuinka minun ajatuksilleni nauretaan, jos vähänkin puhun tästä aiheesta - Onhan matka sentään järjettömän kuuloinen 1350 km noin, ja 30 päivää vailla mukavuuksia, vaillä läheisten apuja, toisten tonteilla yöpymistä.

Mutta toisaalta. Nyt tätä blogia korjaillessani, täydentäessäni ja uudelleen lukiessani huomaan tehdä lisäyksen. On todella siistiä, kun retkellä heräät teltasta, meren rannalla. Sinun ei tarvitse, kuten yleensä kotoa lähtiessäsi ajaa 50 km rantaan, pakata tavarat ja sitten palatessa taas kamat autoon ja se 50 km kotiin. Tämä on yksi suurimpia syitä, miksi haluan melota Suomen rannikkoa. Saa olla siellä vesillä, eikä matka lopu heti kesken! Toinen suurimpia syitä on, että haluan oppia aikuisen oikeasti itse. Haluan saada arvostusta, tulla kuulluksi ja vain tekemällä asiat itse voin oppia. Haluan viedä käytäntöön sen opin, jonka olen saanut laadukkailta melonnan kouluttajilta, lukemalla toisten kirjoituksia ja seuraamalla toisten retkimetodeja.

Askeleen lähempänä suunnitelmia olin viime perjantaina, kun kävin fysioterapeuttini kanssa läpi erilaisia harjoituksia, joita tulisi tehdä pitääkseni yllä yleiskuntoa, työkuntoa ja lihasten/luuston notkeutta. Kerroin fysioterapeutille tästä projektista ja hän kiinnostui kovasti aiheesta. Oikeasti luulin, että hän nauraa tälle suunnitelmalleni. Kaikki eivät näköjään naurakaan.  Äitini oli aivan kauhuissaan, ei hän tosin sitä ääneen sanonut, mutta näin kyllä silmistä ja isoäidilleni ajattelin sanoa vain, että "me mennään isommalla porukalla. En ole yksin siellä!". Oli virkistävää huomata, kun joku aidosti kiinnostuu aiheesta ja kannustaa viemään tällainen projekti loppuun. Keskustelun lomassa huomasin asioita, joita pitää vielä tarkistaa, asioita, joita pitää hankkia.

Tänään kävin Klaukkalan Welhonpesällä kuikuilemassa tavaroita ostoslistaani varten. Yksi tärkeimpiä hankintoja on kestävä, kevyt ja säädettävä kuppimela. Kuppimelaan ihastuin viime kesänä - ja sitä myötä minusta taisi tulla välineurheilija. Kuppimela sopii erinomaisen hyvin melojalle, joka haluaa melota rennosti. Kuppimela antaa paljon anteeksi tekniikassa, voit melota matalampaa ja kun päästät melasta irti, se muuttaa lapojen asennon automaattisesti veden pintaan kelluvaksi. Itse kärsin ajoittain tenniskyynärpäästä ja hartiakivuista ja alaselän vaivoista. Kaikkiin olen löytänyt melonnasta lääkkeen. Toki kipeenä vältän melontaa - kajakkia on paha nostella selkä tai käsi kipeänä.

Korjaus: Nyt jälkeenpäin täytyy todeta tuosta kuppimelasta, että kaikki kuppimelat eivät asetu veteen hyvin. Tämä mela, jonka sittemmin hankin, ei todellakaan sovi veteen kellumaan, mutta onneksi kainalo on keksitty, jonne saa melan roikkumaan tarvittaessa.

Lisätty 25.4. Haastattelu työpaikka-lehteen. Kertoo vähän minusta. Pahoittelen epäselvää tekstiä. Kopioin ja sijoitin tähän sellaisenaan.

Taustatiedot:

Nimi

Teemu Karttunen

Ikä

45

Syntymäpaikka/Asuinpaikka

Synnyin Helsingin maalaiskunnassa. Tällä hetkellä asun Nurmijärvellä.

Miten kauan olet harrastanut melomista?

Ensi kerta oli 12 vuotiaana, kun sain Heinolan rovasti Kasankolta hänen tekemänsä vanerikajakin.

1980-luvulla vanerikajakista tuli järvipelastusalus, kun lähdin etsimään Altheimerin tautiin sairastunutta
isoisääni, joka alkoi eksyilemään kalastusreissuillaan. Oli sää mikä vain, etsimään oli lähdettävä. Silloin oli vain se kaksipaikkainen avokajakki ja mela; ei ollut liivejä, eikä kännyköitä. Silloin myöskään ei vielä tiedetty koko sairaudesta. Totuus paljastui vasta paljon myöhemmin kun tauti alkoi paheta.

Seitsemän vuotta myöhemmin tehtiin tuosta
kajakista juhannuskokko, melonta jäi 20 vuodeksi. 2011 kesäkuussa löysin lajin uudestaan.

Mistä sait kipinän lajiin?

Olin juuri eronnut nelivuotisesta parisuhteesta. Piti miettiä jotakin tekemistä toipuakseni ­
pakko oli saada ajatukset muualle. 2011 kesäkuun alussa oli ensi kerta: Päätin mennä
Ramsinniemeen Vuosaaren Melontakeskukseen (ylläpitää Natura Viva) ja kokeilla melomista - vuokrasin kajakin. Kun lähdin Ramsinniemen rannasta, merivesi oli peilityyni ja 26+ asteista. Aurinko porotti yli 30 asteisena pilvettömältä taivaalta. Kyhmyjoutsen pariskunnat uiskentelivat vienosti vastapäisellä Malkasaaren rannalla. Sääksi kierteli taivaalla ja lokit härnäsivät sitä. Miten kaunis onkaan
Helsingin saaristo kesällä. Olin aivan myyty!

Missä opettelit melomisen alkeet?

Melonnan alkeet opin mökillä ja Vuosaaren melontakeskuksen vuokrakajakeilla itsekseni vähän
niinkuin kantapään kautta. Lisäksi henkilökunta siellä on asiantuntevaa ja ystävällistä; sain hyvät vinkit melonnan aloitteluun ja oikeanlaisen kajakin valintaan. Retki­, joki­ ja koskimelonnan alkeita olen oppinut pikkuhiljaa melontaseuran retkillä ja ­liiton Suomimeloo-retkillä. Lisäksi Kävin Poros­saarella Aigeian merellä suorittamassa British Canoe Unionin 3star­kurssin syyskuussa 2012 ja Vierumäellä Natura Vivan eskimokurssin 2012 toukokuussa.

Kuulutko johonkin melontaseuraan?

Tällä hetkellä kuulun kahteen melontaseuraan Nurmijärvellä ja Sipoossa.

Mikä on melonnassa parasta?

Lajin monipuolisuus ehdottomasti. Pääsee lähelle luontoa. Talvella harjoittelemme uimahallissa.
Voit valita, vedätkö täysillä kilpamelontaa, vaiko kevyesti retkivauhtia. Melonta on edullinen
harrastus ja oiva tapa virkistää mieltä arjen vastapainoksi. Melonta sopii iäkkäällekin (kajakki on
kevyt liikkumaan), liikuntaesteisille (kajakkiin saa lisäkellukkeen). Melontaliikkeet tapahtuvat
pääosin selän pitkillä lihaksilla. Melonta onkin vähentänyt selkävaivoja ja lisäksi auttaa
kuntouttamaan olkapää­ ja käsivaivoja. Kajakki kantavuus on yleensä noin 150 kiloa, joten se
kantaa kaiken kuorman, minkä siihen mahtuu ­ se mahdollistaa pitkätkin retket. Kajakin syväys on
10­-20cm, joten sillä menee helposti matalikoissakin ja pääsee rantautumaan nopeasti
tarvittaessa.

Mikä on paras melontareissusi?

Kaikki reissut Suomen kesässä tuntuvat parhaalta. Vesi on lämmintä ja jatkuvasti on
valoisaa. Kallavedellä 2011 kesällä hyvän ystäväni kanssa meloimme Kuopion Wanhasta
Satamasta Iivarinsaloon n.20km suunta. Meillä oli teltta, ruokaa ja retkikeitin mukana. Aurinko
porotti ja vesi oli uimalämmintä. Uimme silloin kun huvitti ja leiriydyimme hiekkarannalla. Otimme
rennosti ja paransimme maailmaa. Se oli siistii.

Valokuva
Kuvassa Helsingin Kallahdella 2011 (kuvattu mun Nokian N8 puhelimella). Taustalla näkyy Santisen saari. Meri oli koko heinäkuun vähätuulinen, 26 asteista ja aurinko porotti 30+. Helsingin saaristo tarjoaa aimo annoksen mielenvirkistystä ja upeat puitteet melojalle. Kajakin vuokrasin Ramsinniementieltä, Vuosaaresta Natura Vivalta.

Ylivoimaisesti helpointa ja kevyintä on retkimelonta kaksikolla. Kajakki, tai inkkarikanootti kulkee myös pienellä vaivalla eteenpäin. Kajakissa on pieni noin 20cm syväys, joten sillä pääsee matalastakin paikasta kulkemaan. Melonta on myös kätevä retkeilymuoto siksi, että kajakki kantaa kaiken kuorman, ruoat, teltta, varavaatteet. Kajakki on myös uppoamaton, sillä siinä on laipio kummassakin päässä ja jos kaatuu, niin kajakin voi kääntää takaisin oikein päin ja tyhjentää vedestä esimerkiksi käsipumpulla tai nostamalla toisesta päästä.

ValokuvaValokuva
Nämä kuvattu joulupäivänä 2013 Sipoonrannasta. Vein siskoni melomaan kaksikolla - joululahjani hänelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti