Melkein kuukausi edellisestä päivityksestäni. Kylläpä aika kuluu nopeasti!
Nyt taas huvittaa tuo yritykseni olla hissukseen tästä suunnitelmastani epäonnistui täysin. Nimittäin istun kanoottiklubin hallituksen kokouksessa ja tunnen kuinka kaikki katsoo minuun. Olen ollut hiljaa suunnitellessamme kesäkuun retkiä. "Minä öhh tuota pahoittelen, etten ole kykenevä vetämään retkiä kesäkuussa, kun tuota, öh... minä jos Suomen rannikkoa lähden ihailemaan". Hetken hiljaisuus, ja sitten tulee kommentit. Pääosa kommenteista on kannustavaa.
Olen kyllä kovasti yrittänyt harjoitella tekniikkaa, reskutusta ja suunnistusta. Suoritin BCU3-kurssin Kreikassa Skottiopettajan, Brian Gibbonsin johdolla ja olen myös käynyt Eva-Lotta Backmanin pitämän melontaohjaaja-kurssin, sekä Martti Lariolan eskimoklinikka viikonloppu. Vaikka olen koulinut itseni, niin Itseasiassa minua pelottaa kovastikin välillä; eritoten veden alla olevat kivet. Ja tämän kammon taisin saada v. 2012 syksyllä Rosalassa melotessani kahden ystäväni kanssa pilkkopimeässä ensimmäistä kertaa. Minun tuurillani Osuin siihen yhteen ainoaan kiveen mikä siellä merellä oli ja koittakaapas muuten reskuuttaa pimeässä välineeksi alkukiikkerä, iso kajakki ja toiselta lainattu mela (mela, jonka kulma on teille vieras!) - en muuten kaatunut, hyvä minä! Noista välineistä sitten kommentoin myöhemmin jne.
Korjaus edelliseen blogiini, meni väärin pari asiaa:
Kirjoitin ekassa kappaleessa ... vailla mukavuuksia, vailla läheisten apuja. Ei nyt ihan. SuurKiitos ensiksi siskolleni Hannalle.. saan siirrot hoidettua lähtöpaikkaan. Et myöskään sanonut minua hulluksi kerrottuani suunnitelmastani ensi kerran (tosin en tiedä, pidätkö hulluna nyt:)) Nyt sanon myös Leifille botniaan kiitos kartasta. Toiseksi tuo ...vailla mukavuuksia.. ei ihan myöskään pidä paikkaansa. Mukavuus on niin suhteellista. Kun melottuasi päivän saat rakennettua teltan valmiiksi ja keitettyä kahvia istuen sitten ilta-auringossa vaahtopäitten osuessa rantakiville. Voisin sanoa sellaista hetkeä aika mukavaksi.
Nyt taas huvittaa tuo yritykseni olla hissukseen tästä suunnitelmastani epäonnistui täysin. Nimittäin istun kanoottiklubin hallituksen kokouksessa ja tunnen kuinka kaikki katsoo minuun. Olen ollut hiljaa suunnitellessamme kesäkuun retkiä. "Minä öhh tuota pahoittelen, etten ole kykenevä vetämään retkiä kesäkuussa, kun tuota, öh... minä jos Suomen rannikkoa lähden ihailemaan". Hetken hiljaisuus, ja sitten tulee kommentit. Pääosa kommenteista on kannustavaa.
Olen kyllä kovasti yrittänyt harjoitella tekniikkaa, reskutusta ja suunnistusta. Suoritin BCU3-kurssin Kreikassa Skottiopettajan, Brian Gibbonsin johdolla ja olen myös käynyt Eva-Lotta Backmanin pitämän melontaohjaaja-kurssin, sekä Martti Lariolan eskimoklinikka viikonloppu. Vaikka olen koulinut itseni, niin Itseasiassa minua pelottaa kovastikin välillä; eritoten veden alla olevat kivet. Ja tämän kammon taisin saada v. 2012 syksyllä Rosalassa melotessani kahden ystäväni kanssa pilkkopimeässä ensimmäistä kertaa. Minun tuurillani Osuin siihen yhteen ainoaan kiveen mikä siellä merellä oli ja koittakaapas muuten reskuuttaa pimeässä välineeksi alkukiikkerä, iso kajakki ja toiselta lainattu mela (mela, jonka kulma on teille vieras!) - en muuten kaatunut, hyvä minä! Noista välineistä sitten kommentoin myöhemmin jne.
Korjaus edelliseen blogiini, meni väärin pari asiaa:
Kirjoitin ekassa kappaleessa ... vailla mukavuuksia, vailla läheisten apuja. Ei nyt ihan. SuurKiitos ensiksi siskolleni Hannalle.. saan siirrot hoidettua lähtöpaikkaan. Et myöskään sanonut minua hulluksi kerrottuani suunnitelmastani ensi kerran (tosin en tiedä, pidätkö hulluna nyt:)) Nyt sanon myös Leifille botniaan kiitos kartasta. Toiseksi tuo ...vailla mukavuuksia.. ei ihan myöskään pidä paikkaansa. Mukavuus on niin suhteellista. Kun melottuasi päivän saat rakennettua teltan valmiiksi ja keitettyä kahvia istuen sitten ilta-auringossa vaahtopäitten osuessa rantakiville. Voisin sanoa sellaista hetkeä aika mukavaksi.
Teemu! Sun liikuntataustasi tuntien (maraton, osa triathlon, rullaluistelulenkit + kaikki muu), ei tullut mieleenkään, että ajatuksesi olisi hullu. Ennemminkin se on ihan realistinen jatkumo kaikelle mitä olet tehnyt. Raskas reissuhan siitä varmaan tulee, mutta olen varma, että myös antoisa.
VastaaPoistat.Hande
Kiitos siskoni kannustavista sanoistasi =)
VastaaPoista