lauantai 28. marraskuuta 2015

Ylitysneuvoja | Suomen Retkimelojat ry                               Finlands Långfärdspaddlare rf

Retkimelojien sivulta kannattaa lukasta Petri Sutisen kirjoittama teksti pitkien selkien ylityksestä. Tämä teksti on ollut alkuydin minun yksinmelonnallani, se auttoi minua kajakin valinnassa ja se teksti auttoi myös minua uskaltautumaan pidemmille retkille (vielä muutama vuosi sitten hädin tuskin uskalsin Sipoonrannasta yksinmelota kymmentä kilometria pitemmälle!).

Teksti Petrin kirjoitukseen --->>

Ylitysneuvoja | Suomen Retkimelojat ry                               Finlands Långfärdspaddlare rf

Pitää uskaltaa olla nöyrä luonnon edessä, tuntea omat kykynsä, eikä olla jääräpää, mutta ennen sitä kaikkein tärkein on se kajakki, millä melot. Vetämilläni retkillä olen aina myös katsonut, millä kukin meloo. Kun kajakin tasapaino on kunnossa, olet retken vetäjänä lisännyt turvallisuutta roimasti, ja samalla kaikki ovat tyytyväisiä!

Esimerkki

Hyvä esimerkki on kajakki Star 570. Se on hyvin kiikkerä kajakki tyhjänä. Mutta kun laitat pohjalle 20 kg lyijypuntteja, tulee tästä kajakista mitä mukavin melottava, ja kulkee kuin juna. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että painoa lisäämällä kajakin pohjalle lisätään melontamukavuutta. Okei kajakista tulee toki raskaampi melottava, mutta pysyt ainakin helpommin pystyssä keskellä selkää!

Esimerkki

Toisaalta treenikajakiksi kiikkerä kajakki sopii mainiosti. Esimerkiksi olen siskoni ja veljeni sekä poikani pannut kiikkerään kilpakajakkiin - kaikilla oli ensimmäinen melontakokemus tuossa kajakissa. Voin hyvällä omatunnolla sanoa, että he oppivat alatuen (ja ylätuenkin) kerrasta. Melonnan peruskurssilla olen käyttänyt Brian Gibbonsilta, vetäjä BCU3 -kurssilta, oppimaani tapaa opettaa alatuki. Viedään kokelaat rantaan, ohjaaja nousee veteen seisomaan ja yhtä kokelasta kerrallaan yritetään töniä kokelasta kaatumaan tönimällä takaapäin. Tönäisy tulee kokelaalle yllätyksenä joten Kokelaan on tällöin pakko käyttää alatukea. Kun kokelas kaatuu, hän käyttää ylätukea, jos osaa ja nousee ylös itse. Pääpointti ei ole kaatuminen, vaan se, että kokelas ymmärtää, mitä on alatuki ja oppii käyttämään sitä. Hyvä ja yksinkertainen harjoitus kokeneillekin!

Esimerkki:

Viime kesän rannikkomelonnassa minulla oli hurjat suunnitelmat oikaista paljon pitempien selkien yli, kuin mitä sittemmin meloin. Meloin 30 km selänylityksien sijasta vain 15 km selkiä (sille, joka ei melo, niin 15 km melontaan menee aikaa noin 2,5-kolme tuntia). Keskustelin Raahelaisen Antti Oravan kanssa ennen retkelle lähtöäni hurjista suunnitelmistani. Antin vinkistä Päätin muuttaa suunnitelmani varovaisemmaksi. Olin nimittäin ajatellut melota Torniosta suoraan kohti Hailuotoa Tornion ja Kemin ja Iin sekä Oulun seudun saaristoa hyväksikäyttäen. Ne tuulet, joita kohtasin tuolla varovaisemmallakin kaavalla, nyt jälkeenpäin sanottuna oli kyllä hyvä, etten lähtenyt oikaisemaan suoraan Hailuotoon. Niissä tuulissa jollakin saarella olisi ollut kyllä mielenkiintoinen seikkailu, sillä kolmantena päivänä lähdöstä, puhkesi niin kova tuuli, että oli pakko vuokrata majoitus.

Pitkää selkää ylittäessä voi nousta sumu, kuten Raahen Antilla oli käynyt vetäessään retkeä Riutunkarilta Hailuodontieltä Varjakkaan. Ja kun sumu nousee ympärille ja rantaan on vielä 10 km, niin on toivottavaa, että sinulla on kansikompassi, mielellään gps, tai kuten minulla on plotteri (tosin toimivuus sumussa ei ole vielä testattu), melontakaverit vieressä ja kenties joku sumutorvikin?.

Melontaohjaaja, retkenvetäjä, raahelaisen Antti Oravan kanssa keskustellessa huomasin hänen mietteissään huolta, miten vähän melojat yleensäkään huomioivat riskejä merellä - tai huomioivat, mutta eivät aina ymmärrä kaikkea. Esimerkiksi keväällä, tai syksyllä merisumu, jota myös merisavuksi sanotaan, saattaa yllättää aivan yhtäkkiä, kuten Suomessa aina kesäisin säämuutokset ovat yllättäviä. Ihmiset tuppaavat vain unohtamaan, että melotessa matkavauhti on se 5 km/h keskimäärin, ja jos melot seuraavaan saareen, tai rantaan, jonne on 10, tai 8, tai vaikkapa vain 7 kilometriä, niin melonta-aikaa sinulla kuluu helposti yli tunti; ja jos sinulla on ryhmä mukana johdettavana, niin aikaa voi kulua vieläkin enemmän.  Kun savu iskee merellä kohdallesi, ryhmä ei välttämättä ole edes kasassa, vaan kymmenien metrien päässä toisistaan. Keväällä merisavu voi iskeä aivan yllättäen, jos merivesi on kylmää ja ilma yhtäkkiä lämpenee. Rannikkoalueilla pilvinen sää voi muuttua yhtäkkiä pilvisestä säästä aivan pilvettömäksi ja kylmän veden höyrytessä merisavua ei voi meloja mitenkään väistää. Ainut toivo on, että kansikompassi on kajakissa kiinni, ja suuntima kohteeseen saatu ennen kohteen peittymistä. Tällöinkin pystyt vain hetken melomaan. Kun sumu sakenee, paras tapa on pysyä paikallaan, aiheuttaa meteliä ja laittaa valot päälle. Toivon, että nämä varusteet ja melontaystäväsi tai vetämäsi melontaihmiset ovat silloin lähettyvilläsi, toivoen samalla että ne paatit ja vilkkaat laivaväylät eivät ole.

Se, että on noin taitava meloja, kursseja käynyt ja kiinnostunut merestä, melontaohjaaja ja paljossa mukana, kuten Antti, ei se ole hänelle tippaakaan noussut hattuun, on hämmästyttävää minusta, mutta ei pienimmässäkään määrin ole huono asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti