Päästäänkö matkaan? Vastoinkäymistä ilmassa...

Eilen tulin tähän Etelä-Pohjanmaalle systerin luo. Kytkinpoljin alkoi temppuilee matkalla. Poljin ei palaudu ylös joka kerta normaalisti, vaan jää puoliväliin. Ei luistata, ei täristä, eikä muita oireita. Samaa oli viime kesänäkin, mutta oireet meni ohi ja ajattelin, että se on vaan lattiamatto huonosti paikallaan. Sopivasti minun tuuria, että jos tästä tulee taloudellinen katastrofi. Vuosi sitten keväällä ostin tämän seattini ja painelaakeri vaihdettiin heti sen jälkeen (Delta-auto). Kävin kyselemässä paikalliselta auton korjaajalta, josko hän tänään vielä ehtisi katsoa ja kokeilla autoa, josko löytäisi mitään. Lupasi soitella päivän aikana ja katsoa. Ennen sitä ei siis lähdetä matkaan, ellei sitten Delta-autosta asia selviä, täytyy sinnekin soitella neuvottelupuhelu.

Eilen tarkistelin varusteita ja huomasin että Navilight ei toimi. Navilight on kulkuvaloni, joka kiinnitetään päähineeseen vahvalla magneetilla. Menee vaihtoon. Soitto liikkeeseen tänään. Vaihtoehtona olisi ollut kulkuvalo, kuten veneissä, sellainen metrinen kepakko, jonka päässä on valo. Tällaisen olisi voinut kiinnittää kajakkiin vaikka peräsimeen tarkoitettuun reikään. Tällainen keppi haittaisi kyllä mahdollista pelastautumista ja kajakin käsittelyä pitkällä vedolla. Valo pään päällä on siis parempi vaihtoehto tämän vuoksi.

Kaatumiskokemus vuonna 2011 opetti paljon.

Rohkenin kertoa SKK hallituksen kokouksessa omasta kaatumisestani, se tapahtui 04122011. Olin tuona päivänä menossa testaamaan uutta Ursuit-kuivapukuani ja melomaan seuran kajakilla, lasikuituisella Aquila Valleylla. Yksin tietenkin olin liikkeellä. Vesi oli 6 asteista ja tuuli kävi kylmänä kasvoille. Pikkusen vaan kokeilen melota - ajattelin. Lähtiessäni minulta jäi säätämättä jalkatuen tapit, ne olivat liian pitkällä. Pääsin rannasta ehkä 100 metriä, kun kaaduin. Sain nostettua kajakin venepoijulle ja tyhjennettyä. Nousin takas kajakkiin, ajattelin melota takasin rantaan, koska tunsin olevani vielä ihan voimissani. VeneLaituria pitkin ei voinut palata, koska siellä on portti lukittu. Ajattelin myös, että melomalla nopein tapa, tuosta vain tönäsen itseni takaisin SKK:n laiturille. Sitten kaaduin toisen kerran. Uin taas poijulle ja tällä kertaa nostin kajakin laiturille. Tässä vaiheessa olin jo kylmissäni. Ensin soitin seuran puheenjohtajalle ja kysyin neuvoa, miten täältä venelaiturilta pääsee pois? En varmaan edes muistanut mainita, että olin kaatunut kajakilla. Sipoonrantaa rakennettiin tuolloin, ja rakennusmiehet olivat selin rantaan, eivät ne mitään nähnyt, eivät varmaan edes tajunneet, mitä rannassa tapahtuu. Nyt oli jo niin kylmä, että sormet kankeana ja täristen soitto hälytyskeskukseen. Meni ehkä vajaa puoli tuntia kun paloauto ja ambulanssi tuli paikalle. Kyllä nolotti, kun tulivat pillit päällä. Vartti tunti meni vielä heillä, että miten pääsen pois. Toivat kyllä jo viltin lämmikkeeksi. Lopulta palomiehet rakensivat pitkistä tikapuista laiturin portin oikealta puolelta. Pääsin sitä kautta rantaan ja ambulanssiin lämmittelemään. Ruumiinlämpöä Mittasivat 34 astetta. Tunnin verran lämmittelin siellä ja pääsinkin pois. Kerroin heille, että autossani on webasto jo lämmittämässä ja koti melko lähellä. Kahden päivän päästä 6. joulukuuta 2011 olin jo SKK:n itsenäisyyspäivämelonnassa mukana - uuden kuivapukuni kanssa. Tällä kertaa muistin asentaa tapit, kuten joka kerta sen jälkeen. Enkä myöskään koskaan enää ole kaatunut kajakillani paitsi silloin, kun nousen seisomaan kajakissani.

Halusin kertoa tämän, en huolestuttaa läheisiäni. Vaan että ihmiset ottaisivat opiksi. Riskejä kannattaa ennakoida. Tulevalla retkelläni suurin haaste varmasti on tuo riskien arviointi. Vesi on vielä kylmää ja eihän sitä tiedä, vaikka luntakin alkaa satamaan. 

Tuuliennuste näyttää huonoa.

Saas nähdä miten käy. Torniosta lähtiessä on tosi matalaa ja sen kanssa Tuulinen sää tuo lisähaasteen ja tuulenpuuskia on luvattu lähdön alkupäiville.

Lähdön aika koittaa...

No niin. Nyt on enää viimeiset kolme yövuoroa käsillä. Sitten yksi päivä menee vuorokausirytmin kääntämiseen. Keskiviikkona käyn vielä Sipoon Kanoottiklubin keskiviikkomelonnassa ja samalla kajakki auton katolle. Torstaina autoon kamat ja Tuurin suuntaan systerille kylään. Perjantaina Ylivieska ja ehkä Raahessa, jos ehtisi käydä katsomassa maailman vanhin sukelluspuku.

Pukulmista olisi tarkoitus lähteä lauantaina 30.5. 

Kajakin trimmailua

Hain Willysin Welhonpesästä. Köliä vahvistettiin KeelEazy kölivahvikkeella. Kiitos Arille!

Lisäksi evään sidottiin n. 5cm mittainen narunpätkä roikkumaan. Willysin evässä näköjään reikäkin valmiina, ei tarvinut porata. Nyt evän voi kiskaista narun avulla ulos, jos se juuttuu esim. hiekkaa tai kiven murusia mennyt väliin. Näin evää liikuttava mekanismi ei taitu piloille ainakaan sen takia, ettei evää saa ulos pesästään.

Niille, joille evän käyttötarkoitus kajakissa ei ole tuttua, niin aukaisen asiaa vähäsen: evä on kajakissa takana pohjassa ja evä alhaalla toimii eräänlaisena ankkurina. Keula kääntyy tällöin myötäaallokkoon. Vähän sama idea kuin jos laskee pulkalla mäkeä alas ja tuet oikealla kädellä maahan, pulkka pyrkii tällöin kääntymään oikealle. Ilman evää kajakki ei pysy suunnassa samaan tapaan kuin ilman oikeaa kättä et käännä pulkkaa oikealle.

Veitsiteline kiinni nippusiteillä

Ongelmia, kysymyksiä?

Hei vaan. Ihan tässä muutamien päivänä iski pieni hämmennys. Kävin läpi varusteitani. Tuntuu, että puuttuu vielä ja paljon! Kartat, joita nyt on mm. 2 kpl SaaristoAtlas jne plus tuo ipad. Nyt on karttaa sieltä sun täältä. Olo ei ole laisinkaan luottavainen. Tarvitsen lisää kartastoa! Ja nimenomaan yhtenäistä sarjaa. Ei muuta kuin netin maailmaan kurkkimaan.



Mm. marinea.fi ja suomalainen kirjakauppa myyvät saman liikenneviraston karttoja eli niin panin sähköpostia kotiseutuni kirjakauppaan ja pyysin tilausta sähköpostitse. Ei muuta kuin Tikkurilan toimipisteeseen kysyäkseni täydentääkseni merikarttasarjaa - Nouto sitten liikkeestä.

Tiksi on lapsuuden seutujani, joten Tiksin bulevardi pitää käydä kävelemässä ainakin kerran vuodessa päästä päähän.  Mukavaa on palata Tiksiin ja ehkäpä samalla käyn Waynes Coffees'ta tilaamassa Latten ja istun kävelykadulle katselemaan katuelämää ja ohi kulkevia ihmisiä. Ehkäpä saan lapsuudenystävänikin siihen seuraksi turisemaan ja parantamaan maailmaa kanssani?

Ja näin aatokseni tehdä nörttimatka Suomen rannikolla pelkällä iipadin suunnistamana ei onnistu vaan muuttuu suunnitelmat riskien minimoimiseksi.



Toinen mikä mietityttää, että miten aiemmat melojat ovat pärjänneet vaatetusten kanssa tuon matkan? Me ihmiset olemme erilaisia. Toiset vilukissoja ja tutisemme kylmästä heti jos pikkasen tuuli puhaltaa - minä kuulun tähän ryhmään! Ja toiset, pärjäävät kovilla pakkasillakin kumma kyllä ilman pipoa ja hanskoja, takki auki mennään kyllä ja kylmä ei ole yhtään - ne nuoret?



Niille, jotka eivät ole melonneet niin täytyy sen verran valaista, että tuo kylmyysongelma ei tule melotessa. Melota voi hyvin kylmässäkin säässä, sillä kuivapuvussa tulee lämmin ja melotessa yleensäkin tulee lämmin, vaikkei olisikaan kuivapukua kuten kesällä joskus. Vaatetusta täytyy alkaa miettii sitten kun nouset maihin. Kuivapuku on riisuttava heti melonnan jälkeen ja riisuttava hiestä märät väliasut ja sitten kuivaa päälle. Ainakin minulla se ilta-auringon pieni tuulenvire saa ihon helposti kananlihalle. Mieluummin on liian lämmin vaatetus, kuin liian kylmä, joten pitkät kalsarit jalkaan ja pipo päähän vaan. Minä jos palelen, niin selkä tulee kipeäksi. Siltä varalta mukaan lähtee pipot, villasukat ja lämmintä vaatetta!